Tomaattiruusu

Tomaattiruusu on yksi helpoin kasviksista valmistettu kukka. Se on erittäin kaunis ja silti suhteellisen nopea valmistaa.  Tomaattiruusu on ihastuttava koriste aivan minkä tahansa ruoan esillepanossa. Voileipäkakkujen ja salaattien päällä tomaattiruusut antavat elegantin yksityiskohdan.

”Voi kun minäkin osaisin”

Voi kun minäkin osaisin, huudahti eräs ystäväni. Mietin mielessäni, että kohta sinäkin osaat! Kuulen tämän reaktion usein, joten haen yleensä esiin veitsen ja tomaatin.  Tiedän kuinka helppoa on valmistaa tomaatista ruusu, joten olen innokas tyrkyttämään taitoa vierailleni. Kaikki oppilaani ovat tähän asti onnistuneet tomaattiruusun valmistamaan.

Kuinka leikkaat tomaatin niin että saat ruusun kukan.

Tomaattiruusun valmistus yksinkertaisuudessaan on, kun kuoritaan pesty tomaatti terävällä veitsellä kantaosasta alkaen. Leikkaan tomaatin kannasta ensimmäisenä pyöreän palan, jota nimitän ”tassiksi”. Jatka leikkaamista irroittamatta kantaa niin, että saat pitkää kuorisuikaletta. Suikale voi olla aluksi hieman leveämpää ja reuna voi olla aaltoileva.

Minulla on tapana tehdä yhdestä isosta tomaatista kaksi tomaattiruusua. Noin puolessavälissä tomaattia katkaisen suikaleen ja jatkan leikkaamista päinvastaisella ohjeella. Loppua kohden suikale voi leventyä ja lopuksi jälleen leikkaan myös tälle tomaattiruusulle tassin.

Omistatko todella terävän (perunan) kuorimaveitsen,  jolla saa ohuen ohutta siivua?  Sillä sinun olisi hyvä testata tomaatin leikkaamista.  Samalla voisit harjoitella suikaleen rullaamista. Sinulle muodostuu harjoittelun tuloksena näppituntuma, kuinka ohutta ja leveää suikaleen pitää olla. Aiemmin mainitsemaani tassia et kuorimaveitsellä pysty tekemään. Minusta mikä tahansa terävä puukko on aivan hyvä työväline. Kuorimaveitsen etu on se, kun saat aikaiseksi alkuun tasaisen ohutta suikaletta koko ajan, kunnes opit huomaamaan minkälainen työn jälki antaa parhaan lopputuloksen.

Terävä tarkoituksenmukainen veitsi ja kypsä tomaati ovat minulle nykyään mieluinen yhdistelmä. Kunnollisella veitsellä pystyy lieventämään merkttävästi hankaluutta, jota kypsän tomaatin lötköstä kuorestä aiheutuu ja sitäpaitsi se katkeilee helposti. Tomaatit kypsyyät hyvin kotona, jos ei kaupassa käy joka päivä.  Niitä saattoi olla enää yksi jäljellä, ja sen takia ryhdyin valmistamaan yhdestä tomaatista kaksi tomaattiruusua.

Kuten muissakin asioissa, on tässäkin yhtä monta mieltymystä kuin on tekijää. Sinun pitää vain aloittaa valmistaminen ja tulet nopeasti huomaamaan, mikä valmistustapa on sinulle paras. Sama pätee tomaattiruusun ulkonäön suhteen, onko tiheämpi vai väljempi malli sinulle mieluisampi.

Kehoitankin kokeilemaan valmistamista jo seuraavalla kerralla, kun tomaatin käteesi otat.


Posted

in

by

Tags:

Comments

Yksi vastaus artikkeliin “Tomaattiruusu”

  1. Make avatar
    Make

    Tätä täytyykin kokeilla kun nyt on enemmän kotona ja olisi mukava tehdä jotain käsillä… onhan se terapeuttistakin tavallaan 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *